perjantai 10. helmikuuta 2012

Soseeksi hyvällä menestyksellä

Esikoisen iho osoitti atopian merkit jo 3kk iässä. Sitä kautta etenimme kiinteiden myötä ruoka-aineissa harkiten, sillä jo maidon kautta tuli ihoreaktioita esimerkiksi syömästäni kalasta. Varsinaisesti meille ei ole kehittynyt allergioita vaan olen pitänyt toisia raaka-aineita herkemmin reaktion aiheuttavina, herkkyyksinä. Pahimmillaan iho reagoi esimerkiksi mangoon kokovartalon aiheuttavalla ihottumalla. Tästä syystä mango on jäänyt kokeilematta uudestaan myöhemminkään vaan nyt suunnitteilla on testata tuleeko ihottumaa edelleen mangon syömisen jäljiltä.
Kun on tottunut rasvailuun ja ainaiseen varovaisuuteen uusien raaka-aineiden kanssa, onkin hienoa, että ainakin toistaiseksi pienemmän tytön iho on hyvässä kunnossa eivätkä ruuat ole aiheuttaneet reaktioita. Joten uusia makuja uskaltaa ottaa käyttöön rennommin. Kun isompi tyttö oli vajaan 8kk ikäinen matkustimme Espanjaan muutamaksi viikoksi ja matkan päätteeksi osui vielä Islannin tulivuorenpurkaus, minkä vuoksi tuhkapilvi siirsi paluulentoamme. Otin Suomesta mukaan joitain ruokia mutta paikanpäällä selvittelimme paikallista tarjontaa. Riippuen kaupasta tarjonta vaihteli valmisruuissa mutta pääosin vaihtoehtoja oli täältä totuttua vähemmän. Toki itsetehdyt ruuat olivat käytössä mutta koska liikuimme paljon, olivat valmiit purkit helppo pakata mukaan.
Tuon tuhkapilven vuoksi aiheutui päänvaivaa, kun ruuat alkoivat kentällä loppumaan lennon siirtämisen ja myöhästymisen vuoksi ja sopivia ruokia oli vaikea saada. Lentokentän apteekista ostettu "puuro"jauhe aiheuttikin mahtavat ihottumat mitkä onneksi nopeasti kotiintulon jälkeen paranivat.

Nyt olemme suuntaamassa uudelle Espanjan matkalle kummankin tytön kanssa ja huoli sopivasta ruuasta on paljon pienempi. Esikoinen syö samaa ruokaa kanssamme ja vauvan kanssa ei ole aivan niin tarkkaa syynätä onko purkeissa vaikkapa palsternakkaa, joka jostainsyystä aiheutti ihottumaa esikoiselle. Ja palsternakkaa löytyy monesta valmisruuasta yllättävän paljon.

Tässä muutamia itsetehtyjen soseiden ja ruokien ohjeita, eikun soseeksi :)


Maissisose

Valmistus noin 15 minuuttia
  • 200 g (1 pussi) pakastemaissia
  • 1 dl vettä
Kiehauta vesi ja lisää maissit. Keitä noin 5 minuuttia. Siivilöi keitinvesi talteen ja soseuta maissit. Lisää keitinlientä niin, että sose on sopivan löysää.
 
Päärynäsose

Valmistus noin 5 minuuttia
  • 1 päärynä
Kuori päärynä. Paloittele ja soseuta.

Vinkki: Voit myös kypsentää hedelmäpaloja kiehuvassa, vähässä vedessä muutaman minuutin ajan ennen soseutusta. Se tekee soseesta pehmeämmän makuisen.
 
Lihasose

Valmistus noin 15 minuuttia
  • 400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
  • 1 pieni punasipuli
  • noin 1 1/2 dl vettä
  • basilikaa, persiljaa
Kuori ja silppua sipuli. Kiehauta vesi ja lisää jauheliha ja silputtu sipuli. Keitä liha kypsäksi, noin 10 minuuttia. Siivilöi keitinliemi talteen. Soseuta esim. monitoimikoneessa. Lisää mausteet, basilikaa ja persiljaa ja tarvittaessa keitinlientä.

Tarjoile yhdessä jonkin kasvissoseen kanssa.


 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti