torstai 16. elokuuta 2012

Tänään oli se päivä

Pikkuisempi tytöistä on jonkunaikaa treenannut seisomista ilman tukea, istuu esim. jakkaran päällä ja nousee siitä suorille jaloille. Viimepäivät on nähty myös pieni karhukävelijä :) Tänään sitten otettiin ne ensimmäiset kävelyaskeleet ihan itse!



maanantai 13. elokuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä

Huh, eilen ja tänään tuntuivat välikausivaatteet melko liioitetuilta, kun mittari on kohonnut mukavasti yli 20 lämpöasteen, Jes. :) Silti illat antavat jo viitteitä kesän siirtymisestä syksyyn. Olen kyllä ehdottomasti kesäihminen ja rakastan lämpöä. Kesällä on huoletonta, kun ei tarvitse miettiä paljonko vaatetta tarvitsee ja ulos lähdetään lasten kanssa nopeasti. Toisin on talven vaatekasameren keskellä. Mutta annetaan vielä ajatusten olla lämmössä ja auringossa.







Tänään on illalla vähän erilainen ohjelma tiedossa, pääsen osallistumaan vannetanssi työpajaan, jes jes, en malta odottaa :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Uikkarit, vk-vaatteet vai mitä?

Moni tuntuu painivan saman ongelman kanssa, mitä laittaa lapsille päälle ulos nyt kun ilma muuttui etenkin aamulla koleaksi. Itse laitoin välikausivaatetta päälle mikä osottautui ihan hyväksi, kunnes aurinko alkoi paistamaan. Ehkäpä verkkapuvut olisivat olleet se paras valinta tänään. Huomenna sitten taas koitetaan miettiä paljonko on asteita ja mihin suuntaan ilma kehkeytyy, ettei lapsia palelisi eivätkä paahtuisi liian paksussa vaatekerroksessa.

Kävimme tyttöjen kanssa muutaman talon päässä järjestetyssä pihakirppiksessä. Ilmeisesti asunnon kaksi kouluikäistä lasta olivat touhunneet paljon järjestääkseen tuon tapahtuman, poika oli jakanut mainokset postiluukkuihin ja pihalla oli myös mehutarjoilu. Hyvä, kun keksivät tuollaista ja jaksavat touhuta :) Muutama aarre tarttui mukaan, pitihän toisten yritystä tukea, sillä paikalla oli käynyt harmillisen vähän ihmisiä.





Kävelimme myös läheiselle leikkikentälle, jonka vierestä löytyy aukea, missä frisbee golf korit. Paikkakunnalta löytyy myös kunnon ylläpidetty frisbee golf rata mutta nämä korit ovat kiva lisä, jos haluaa vähän käydä heittelemässä.


Myös uusi juoksusuora ja jalkapallokenttä sijaitsevat ihan asuntomme lähistöllä. Isompi kävikin suoraa juoksemassa, koitin tytöille järjestää juoksu vs. konttauskisaa mutta pienempää kiinnosti enemmän vieressä pituushyppyä treenanneen nuoren jalkapallo :)

perjantai 10. elokuuta 2012

Mistä tietää papan käyneen?

Papan vierailun jälkeen löytyy yleensä tälläisiä rakennelmia :)




Yksivuotias on alkanut ennakoimaan, jos olettaa että lähden ja "jätän" hänet. Tähän asti ei ole itkenyt perään mutta nyt tuli itku tutun papankin tullessa hoitamaan. Mutta ei ollut itku kauaa kestänyt vaan nämä rakennuspuuhat olivat olleen mielenkiintoista touhua. Pappa rakentaa ja pieni purkaa :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Lapsen kengän koko

Törmäsin kaupassa käydessä hyvään muistisääntöön lapsen kengän koon valitsemiseksi

Lapsen kengännumeron määrittäminen esimerkki

Jalan pituus 17cm
+
kasvu- ja käyntivara*1,5
= 18,5 cm
Tämä jaetaan kahdella = 9,25 cm
Lisätään 18,5 = 27,75
Oikea kengännumero on 28.