torstai 27. syyskuuta 2012

Elämän menoa

Viimeisimmässä kirjoituksessa intoilin ensimmäisistä askelista. Askeleet pysyivät pitkään vähäisinä mutta nyt kävely on jo sujuvaa ja mennyt nelivedon ohitse. Latasin puhelimesta kaikki noin vuoden ajalta otetut kuvat ja videot koneelle, jotta ne säilyvät paremmassa tallessa ja niitä on helpompi käydä läpi. Niin monta ihanaa muistoa. Ja se perinteinen rallatus, kuinka aika meneekään nopeasti. Erityisesti esikoinen on kasvanut hurjasti ja kehittynyt monella eri osa-alueella. Pienemmän vauvavuosi on mennyt ja uudet taidot ilahduttavat kokoajan. Erityisen hienoa minusta on se, että lapsen kanssa kommunikointi kehittyy uudelle tasolle.

Itsekkin olen kehittynyt. Oppinut itsestäni lisää, mistä pidän ja mistä en. Osallistun viikonloppuna mielenkiintoiseen koulutukseen, josta hyvinkin saattaa poikia ainakin osa-aikainen työllistäjä minulle ensivuonna. Innostukseni on valtavaa!

Myös 3-vuotis syntymäpäivät on juhlittu, niitä odotettiin pitkään koko kesän ajan. Tytön lahjatoiveita kysellessä vastuksena oli aina "kakku" ja kakun hän sai. No kyllä myös muitakin lahjoja. Pienellä on aikas pienet vaatimukset iloiseen juhlaan. Vähän herkkuja ja tuttuja ihmisiä ympärillä riittää. Ja no ehkä pari ilmapalloa myös :)



Syntymäpäiväsankari viiletti valitsemissaan juhlakengissä, kumisaappaissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti