tiistai 31. tammikuuta 2012

Turhakkeet

Lapsiperheeseen kertyy paljon tavaraa, joista osa osottautuu toisia tarpeellisemmiksi tai ei niin tarpeellisiksi. Useista blogeista saa ihailla kuvia, joissa äiti kantaa tyytyväisenä vauvaa tai taaperoa kantorepussa tai liinassa. Itseltänikin kummatkin löytyvät mutta niiden käyttöaste on ollut erittäin pieni. En keksi mitään erityistä isoa syytä miksi nämä ovat olleet meille ne turhakkeet. Ehkä ne ovat tuntuneet kuitenkin liian isotöisiltä käyttää.

Vaikka jo ensimmäisen lapsen kohdalla kantoreppu jäi kaapin perukoille pölyttymään, maalailin toisen odotusaikana kuvia, missä viipotamme lapsien kanssa ulkona, taapero kävellen ja vauva kantorepussa. Ja pitihän sitten se kantoreppu oikein uusia. No, jos jotain hyvää, niin jälleenmyyntiarvo on hyvä erinomaisessa kunnossa olevasta tuotteesta.

Muita turhakkeita meille ovat olleet mm. tutti ja tuttipullot (vauva ei ole kelpuuttanut). Mitkä ovat teidän turhakkeet? Omat turhakkeet voivat olla toiselle täysin päinvastainen juttu, naapurimmekin kantaa päivittäin omaa vauvaansa liinassa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti